tornihotelli tampere

Tampereen tornihotelliin on noussut joka viikko uusi kerros. SRV:n Eläke-Fennialle rakentama hotelli on jo lähes lopullisessa korkeudessaan. Hotelliin tulee kaksi maanalaista ja 25 maanpäällistä kerrosta.

SRV:n työmaapäällikkö Matti Julin kertoo, että hotellin runkovaiheen tahtina on ollut viikko per kerros. Urakkasopimuksen mukaan Tampereen uuden maamerkin tulisi olla valmis marraskuussa. Työt etenevät kuitenkin niin hyvin, että kohde saatetaan luovuttaa jopa kaksi kuukautta etuajassa.

Hankkeeseen kuuluu vanhan veturitallin uusiminen hotellin ravintola-, vastaanotto- ja kokoustiloiksi. Itse torniin tulee majoitustilaa runsaat 300 huonetta. Tiloihin tulee uudenlaisia ratkaisuja, jotka näkyvät esimerkiksi pintamateriaaleissa ja tilankäytössä.